12.5.2023
Tomi Tolppi

Toukokuun alussa tuli kuluneeksi 10 vuotta Labroc Oy:n perustamisesta, vaikka perustaminen tuntuukin tapahtuneen vasta eilen. Aika rientää nopeasti, kun on hauskaa. Edelleen muistan, miten hankalaa oli keksiä uudelle yritykselle nimi. Hahmotelmia oli useita. Jossakin vaiheessa Labroc tuli sanotuksi ääneen ja tiesimme heti nimen löytyneen.

Nimen keksiminen oli vaikeaa, mutta muuten meidän neljän perustajajäsenen – Arin, Jussin, Vesan ja Tomin – kesken oli selkeä idea tulevasta. Ajatuksenamme oli luoda yritys, joka olisi meille ja työntekijöille paras mahdollinen työpaikka. Halusimme luoda vapaan ja kannustavan ilmapiirin, jotta jokainen voisi tuoda mielipiteensä esiin riippumatta asemasta tai työtehtävästä. Toinen tavoitteemme oli parantaa asiakaskaskokemusta ja yksinkertaistaa prosesseja.

Nyt juhliessamme 10-vuotiasta Labrocia, on ilo todeta näiden samojen periaatteiden olevan edelleen yrityksessä vahvasti läsnä.

Menestyksen avaimet

Yrityksen perustaminen ei sinällään ollut vaikeaa: meiltäkin se onnistui ja saimme siihen myös tukea. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja Uusyrityskeskuksen kannustavasta asenteesta olemme edelleen kiitollisia.

Perustamisen jälkeen yrityksemme alkoi menestyä. Syitä tähän oli kolme: osaava henkilöstö, sitoutuneet asiakkaat ja hyvät yhteistyökumppanit. Yrittäjälle on tärkeää saada alusta lähtien tuekseen hyvä IT-toimija ja tilitoimisto, molemmilla on ollut iso rooli Labrocin menestykselle.

Hieman onneakin on matkan varrella ollut, kun olemme rekrytoineet asiansa tuntevia ja työyhteisöä värittäviä henkilöitä.  Yrityksen viitenä ensimmäisenä vuonna rekrytoinnin tahti olikin ripeä. Vuonna 2017 Oulun kaupunki huomioi Labrocin kovan kasvun ja saimme Vuoden startup -palkinnon. Alusta saakka yksi strategiamme kulmakiviä on ollut kokonaisvaltainen asiakaspalvelu eli yhden luukun periaate. Tässä merkitsevä askel otettiin vuonna 2020, kun ostimme Mikrobioni Oy:n. Tällä yrityskaupalla palvelumme laajentuivat myös sisäilma-analyyseihin.

Toimintaa kehitetään jatkuvasti

Vuosien aikana on tullut iloittua, opittua ja onnistuttua – mutta myös epäonnistuttua. Samanaikaisesti olemme saaneet yli 50 uutta työkaveria, osallistuneet alan yhteistoimintaan yhdistysten kautta sekä saaneet tutustua erittäin ammattitaitoisiin asiakkaisiimme.

Yrityksen menestyminen vaatii jatkuvaa parantamista ja toiminnan kehittämistä. Olemme kehittäneet muun muassa tilausten ja toimitusten tietokantapohjaista hallintaa ja nykyisin asiakkaidemme käytössä on myös mobiiliapplikaatio. Vuonna 2020 aloimme tuottamaan tekoälypohjaisia palveluita betonitutkimukseen.

Tulevaisuutemme näyttääkin valoisalta. Voimme jatkossakin palvella asiakkaitamme kattavasti osaavien ja motivoituneiden asiantuntijoiden voimin. Analyysitulosten lisäksi asiakas saa meiltä neuvontaa ja perehdytystä osaamisalueillamme, haluamme olla konsultoiva laboratorio. Vuonna 2021 aloitettu yhteistyö saksalaisen laboratorioalan yrityksen GBA Groupin kanssa on avannut jälleen uusia mahdollisuuksia, ja analyysivalikoimamme on entistä kattavampi.

Iso kiitos henkilöstölle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille!

Labroc tarjoaa betonin, haitta-aineiden, sisäilman ja ympäristön laboratorioanalyysi- ja testauspalveluita koko Suomessa. Alussa toiminta käynnistettiin Oulussa ja Espoossa. Sittemmin on laajentunut Tampereelle, Kuopioon ja Helsinkiin.