Päivä betonivalussa

13.6.2023
Blogi, Mika Vehviläinen

Herätyskello soi aamulla klo 5 Pohjois-Pohjanmaalla ja mielikuva tulevasta työpäivästä ei ole aivan yhtä kirkas, kuin verhojen takaa pilkistävä pilvinen aamunkoitto. Tunnelma on silti odottava, niin kuin se yleensä on uusien työmaiden osalta. Uusi sijainti, uudet ihmiset ja olosuhteisiin mukautuvat vaatimukset vilisevät mielessä jo ennen aamukahvia.

Päivän ensimmäinen työtehtävä on työmaaperehdytys, joka on tälläkin tuulivoimatyömaalla hoidettu ihan viimeisen päälle. Perehdytyksen jälkeen tuorebetonitiimimme pääsee päivän valuperustukselle valmistelemaan työkalut päivän valua varten. Ensimmäiselle valupäivälle on ominaista varsin hallittu kaaos työmaalla; työkalut ja paikalliset työtavat hakevat vielä hieman paikkaansa.  Hallitusta kaaoksesta siirrytään kuitenkin luonnollisesti jo rutiiniin aamun ensimmäisten valutuntien jälkeen, ja tämäkin valu saadaan maaliin kutakuinkin alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Tuulivoimaloiden työmaiden betonivaluille on varsin tyypillistä aikataulujen muutos, sillä muuttuvia tekijöitä on erittäin paljon. Yleensä suunnitelma on tehty optimioloihin, mutta pienikin muutos tuossa päällepäin varsin selkeässä prosessissa vaikuttaa sovittuihin aikatauluihin. Tuulivoimavaluissa betonimäärät voivat vaihdella tapauskohtaisesti noin 300 kuutiosta aina yli tuhanteen kuutioon asti, joten betoniasema ja -asemat ovat kovilla tehoilla valun aikana. Tätä varten joudutaan myös valuissa suunnittelemaan mahdollisia vara-asemia. Valupäivien pituudet voivat vaihdella kahdeksasta tunnista aina vuorokauteen asti. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että työmaille tulee varata myös resursseja yllättäviin tilanteisiin, jotta loppuun palamisen riski saadaan minimoitua.

Riippumaton tuoreen betonin laadunvalvonta toimii urakoitsijan ja betonivalmistajan kanssa yhteistyössä työmailla ja varmistaa, että tieto betonimassan laadusta ja vaihteluista saadaan toimitettua reaaliaikaisesti molemmille osapuolille. Tiedon reaaliaikaisuudella voidaan reagoida nopeasti muutoksiin esimerkiksi betonimassan työstettävyyden osalta, joka on varsin kriittinen betonin ominaisuus. Riippumaton betonilaadunvalvonta varmistaa edustavan dokumentoinnin valusta ja varmistaa myös suunnitelmien mukaiset toimenpiteet syntyneiden koekappaleiden jälkihoidosta, muottien purkamisesta ja koekappaleiden säilyttämisestä. Palvelun osana toimivat myös sähköiset työkalut, joilla tieto niin tuoreen betonin ominaisuuksista kuin koekappaleiden lujuustiedoista saadaan välittömästi jakeluun.

Kauttamme löytyy ratkaisuja tuoreen betonin laadunvalvontapalveluun kattavasti ja projektikohtaisesti ympäri Suomea. Kysy lisää Mika Vehviläiseltä tai Lauri Hiltuselta!

Laadunvalvontapalvelumme

Puolueetonta testausta työmaille

Tutustu!